Helsingissä 25.8.2008

Sukuseuran terveiset

 

Vietämme tänä vuonna sukuseuramme juhlavuotta, on kulunut 10 vuotta kun sukuseura perustettiin.

Sukujuhla Haminassa saavutti kaikkien aikojen suurimman osallistujien määrän ja yllätti järjestäjätkin. Historiallinen Bastionin holviravintola ei ollut juhlapaikkana näin suurelle joukolle paras mahdollinen, mutta puitteet olivat jännittävän viehättävät ja upeat. Juhlimassa kanssamme oli mukana jäseniä kaikista Vehkalahden knaappisuvuista. Kiitos kaikille juhlaan osallistujille, Te teitte juhlasta lämminhenkisen ja arvokkaan juhlan!  

 

Jatkamme juhlavuoden viettoa 27.9.2008 Helsingissä.

Olemme vihdoinkin onnistuneet pääsemään meitä hieman arvokkaampien – siis oikeitten aatelisten ”pyhimpään paikkaan” opastetulle kierrokselle Ritarihuoneelle.

Suomeen perustettiin Ritarihuone vuonna 1818, kun Ruotsi oli menettänyt Suomen Venäjälle1809. Nykyään Ritarihuoneen tärkein tehtävä on hoitaa 1862 valmistunutta Ritarihuone- rakennusta kokoelmineen ja ylläpitää aatelissukujen sukutauluja ja julkaisemalla aateliskalenteria.

Kierroksella kuullaan aatelissukujen taustoista ja yhteiskunnallisesta merkityksestä sekä tutustumme uusgoottilaiseen Ritarihuone-rakennukseen, Ritarihuone-saliin juhlavine vaakunoineen, Johtokunnan huoneeseen, valiokuntahuoneeseen ja maamarsalkan huoneeseen.

Opastettu kierros alkaa klo 11.00 ja se on 45 minuutin kestoinen. Kierros alkaa täsmällisesti tasalta. Myöhästyneitä saapujia ei voida päästää sisälle.

Ritarihuoneen osoite on: Ritarikatu 1 – Mariankatu 6, 00170 Helsinki 

 

Kierroksen jälkeen kokoonnumme jo tutuksi tulleeseen Seurakuntasaliin Bulevardi 16, II kerros. Kello 12.00 aloitamme yhteisellä lounaalla (hintaan 6 euroa) ja sen jälkeen Dosentti Pasi Pöllänen

kertoo knaappisukujen yhdessä teettämistä Y-kromosomien haplotyyppien tutkimuksista. Luvassa on mielenkiintoista tietoa Vehkalahden knaappien alkuperästä, asiasta joka on ollut monien historiantutkijoiden mielenkiinnon kohde. Tämän päivän tutkimukset antavat uusia mahdollisuuksia löytää kaukaiset yhtäläisyydet juuristamme ja mistä sukumme ovat kaukaiseen pohjolaan ja syrjäiselle Vehkalahdelle tulleet.

 

Sukuseuran vuosikokous jossa on käsiteltävänä säännöissä määrätyt asiat alkaa välittömästi esitelmän jälkeen. Esillä on mm. hallituksen jäsenten valinta erovuoroisten tilalle ja yhdistyksen sääntömuutos ehdotus joka hallitus esittää kokoukselle hyväksyttäväksi.

 

Ritarihuoneen kierrokselle ja kokoukseen osallistujia pyydetään ilmoittautumaan 15.9.2008 mennessä: Anu Hollamaa puh. (09) 349 1308 , 040 911 3616, Anja Leppä 040 742 8043 

tai www.pihlhjerta.fi. Ilmoitus osallistumisesta on tarpeellinen!

 

Yhdistyksen hallitus muistuttaa jäseniä, että tarkastamme vuoden alussa jäsenrekisterin, jos jäsenmaksu on suorittamatta kaksi vuotta yhdistyksen jäsenpostin postitus lakkaa.

Maksamalla jäsenmaksun olet mukana toiminnassa ja voit vaikuttaa sukuseurasi kehittymiseen.

Jäsenmaksun suuruus on 10 euroa ja sen maksetaan tilille: Nordea 101130-219955 / jäsenen nimi.

 

Sukuseuran hallituksen puolesta Anja Leppä