Vehkalahden knaapisukujen alkuvaiheet

Eri historiakirjoihin tallennettujen tietojen perusteella ja lukuisia lähteitä tarkastattaessa on saatu seuraavanlaista tietoa sukumme alkuvaiheista. On todistettavissa, että Vehkalahden knaapisuvuista ainakin Husgafvelit ja Råland-Pihlhjärtat tunnetaan jo keskiajalta.

Kuningatar Margareta I:n aikaan on jaettu ensimmäiset rälssikirjeet. Margareta kuningattaren jälkeen ja Erik XIII:n ollessa Pommerin herttua Suomeen tuli saksalaisia aatelismiehiä. Mathis von der Sahe ja Mathis Erikson Råland asettuivat asumaan Vehkalahdelle mahdollisesti v. 1350-1360. Vanhin näistä tiedoista on kirjattu muistiin v. 1618 suoritetun rälssitarkastuksen yhteydessä.

Mathis von der Sahen vaakunassa on kuvattuna ruskea sarvi. Hornin vaakunassa on musta sarvi, joten heidän voi uskoa olleen läheistä sukua.

Kuningas Kristian I:n ollessa Suomessa aateloitiin Vehkalahdella rälssimies nimeltä Olof Poitz lokakuun 18 päivänä 1463. Olof Poitz oli sukulaisuussuhteessa edellämainittuihin Pommerista tulleisiin sukuihin.

Wilhelm Gabriel Lagus kirjoittaa Suomen aatelia ja rälssiä käsittelevässä kirjassaan vuodelta 1618-1680 Vehkalahden knaapi-aatelien saaneen rälssioikeudet ja sukuvaakunan muonittaessaan 40.000 Sten Sture vanhimman joukkoja, jotka olivat matkalla rannikolta Viipurin puolustukseen v.1497.

Martti Korhonen sanoo, että knaapeilla oli jo 1540-luvulla aatelisia tunnuksia ja etuja. Knaapimaita olivat Salmenkylä, Husula ja Pyötsaari. Sukumme "sankarista" Martista sitävastoin ei ole todistettavaa tietoa.

Kyseisen Martin uskotaan liittyvän Vepsun taisteluun, kuitenkaan henkilönä hän ei sovi minkään haaran sukutauluun.

Vepsun taisteluista on toinenkin kertomus. Pyötsaaressa asuneitten Huggutien aateliskivessä on verinen kirves ja vartta pitelevä käsikin on verinen. Vaakunalla on näinollen uskottavampi yhteys Vepsussa käytyyn taisteluun. Rangnar Rosen on tullut siihen tulokseen, että Pyötsaari on saatu todennäköisesti verovapaaksi jo vuonna 1356. Edellämainittu vuosiluku esiintyy Pernajan Huggutien rälssikirjeessä.

Henrik Huggut, joka kenties oli itse kantaisän poika, aateloitiin vuonna 1580 ja sai edelläkuvatun vaakunan. Vaakuna on Ruotsissa Tukholman ritarihuoneella. Henrik Huggut toimi myöhemmin Juhana III:n kansliapäällikkönä Tukholmassa.

Hugguttien suku sammui Suomessa miehen puolelta vuonna 1825.

Hugguttien suku jatkui Pihlhjärtana Pyötsaaressa. Johanna Huggutin mennessä naimisiin Matti Pihlhjärtan kanssa he ostivat osatilan Pyötsaaresta vuonna 1771. Kauppahinta oli 230 ruplaa.

Johannan ja Matin poika Martti sai vuonna 1792 oikeuden kautta sukuperänsä perusteella Huggutien Pyötsaaren rälsitilan, joka oli kauan ollut vieraissa käsissä (mm. Degenien).

Sukujemme juuret ulottuvat näinollen Kuningatar Margareta I:n aikoihin ja on vanhimpia rälssisukuja. Suku saavutti rälssioikeudet Kymenkartanon läänissä Vehkalahden pitäjässä Husulan kylässä.

Vaikka Pihlhjärta suvut on näin vanhaa perua ei rälssi- ja knaapioikeuksien pitäminen ollut suinkaan helppoa. Kustaa Vaasa peruutti 1550 luvulla monen vähäisemmän suvun etuudet. On oletettu, että Pihlhjärtat olisivat menettäneet myös etuoikeutensa, mutta vuoden 1586 selvitys osoittaa toisin.

Todisteena, että knaapi-titteli annettiin vähitellen, on Viipurin linnanvoudin tiedoite 1.10.1604. Knaapien osalta Ruotsin ritarihuoneen perustaminen v. 1626 aiheutti hankalan tilanteen. Vehkalahden knaapiaatelin oli muiden tavoin todistettava aateluutensa. Vuonna 1625 haastettiin kaksi johtavaa knaapia Sigfrid Jönsson Vilken ja Sigfrid Jönsson Pihlhjerta Turun hovioikeuteen. Knaapi Vilken todisti olevansa Lars Erikssonin jälkeläinen vuodelta 1396. Knaapi Vilkkenin osalta päätös kirjattiin, että hän ja hänen jälkeläisensä nauttikoon rälssivapautta kuten muutkin aatelissyntyiset ja palvelkoon kruunua sen mukaan.

Mathis Erikson Rålandin jälkeläinen Sigfrid Jönsson Pihlhjärta todisti ensimmäisenä päivänä toukokuuta 1626 Turun hovioikeudelle olevansa Mathis Eriksonin jälkeläinen kuudennessa polvessa.

Mathis Eriksson Råland oli Kuningatar Margaretan ja Pommerin herttuan Erik XIII:n hallinnon aikana omistanut rälssiä Vehkalahden Husulassa. Päätös Sigfrid Jönsson Pihlhjertan osalta sanoilla: nauttikoon ja pitäköön tilansa rälssinä niin kauan kun pystyy rälssimiehen palvelusta suorittamaan. Mitä tulee hänen aateluuteensa annetaan hänelle tilaisuus hankkia lisäselvityksiä seuraavaan tarkastukseen asti.

Vuosina 1632-1633 antoi Turun hovioikeus kaikkia Vehkalahden knaapeja koskevat päätökset.

Vuonna 1639 Sigfrid Jönsson Pihlhjärta esitti rälssitarkastuksien yhteydessä Pihlhjärtojen aateluuden todisteeksi sinettisormuksen, jossa oli aseistettu käsi, nuoli ja sydän ("en signets ring däruli skall vara en beväpnad hand, en pil ock ett hjärtä uppå pilen"). Rälssikirje oli hävinnyt vihollisen hyökkäyksen yhteydessä. Asiaa käsitcltiin kahteen otteeseen Turun hovioikeudessa. Tällä vaakuna selityksellä -plasonoinnilla - oleva vaakuna on edelleen kaikkien Pihlhjärtta-sukujen vaakuna.

Historia todistaa, että aina oli taisteltava oikeuksien puolesta ja saatava vahvistus privilegioilleen - oikeuksilleen. Tarvittaessa löytyi aina vahvoja oikeuksia puolustavia miehiä, jotka ryhtyivät ajamaan yhteisiä asioita, joko omasta suvusta tai toisesta knaappisuvusta.

Kesällä 1678 Olof Husgafvel lähetettiin kaikkien knaapien edusmiehenä Tukholmaan. Valtaneuvoston tuloksena oli kompromissi. Neuvosto kiinnitti erityistä huomiota Kustaa Vaasan knaapeille myöntämiin oikeuksiin ja Turun hovioikeuden päätöksiin vuosilta 1632-1633. Valtaneuvosto ilmoitti Viipurin silloiselle maaherralle, että knaapien oikeudet on jätettävä ennalleen kunnes kuningas lopullisesti päättäisi asiasta.

Toisen kerran Tukholmassa 1693 Olof Husgafvel vakuutti kaikkien Vehkalahden knaappien allekirjoittamassa kirjeessa kuninkaalle: "Olemme sekä henkilökohtaisesti, että sotapalveluksin Teidän Kuninkaaliselle Majesteetille ja Ruotsin kruunulle suorittaneet kylliksi korvausta pienistä tiloista. Tulemme vastedeskin, toinen toisemme, lapsi lapsen jälkeen täyttämään velvollisuutemme, ja niin kauan kun meissä on elämää, rohkeutta ja verta, emme niitä isänmaata palvellessamme tule säästämään."

Vuonna 1694 Kaarle XI:n päätöksellä knaapit saivat jälkeläistensäkin oikeudet turvatuiksi. Vehkalehden knaapiaatelit säilyttivät kaikki oikeutensa koko Ruotsin vallan ajan.

Elokuun seitsämäntenä päivänä 1743 Turun rauhassa koko Kyminjoen itäpuolinen alue luovutettiin Venäjälle.

Rauhansopimuksen 9. §:ssä määrättiin kuitenkin, että niin aatelisten kuin knaapi-aatelisten osalta pysyisivät voimassa Ruotsin vallan aikaiset privilegiot. Täten nimitys knaapiaateli esiintyy usein ajanjakson 1750-1770 asiakirjoissa. Manttaaliverovapaus säilyi koko Venäjän vallan ajan.

Daniel Tilas mainitsee erityisesti viisi Vehkalahtelaista sukua, jotka olivat erityisasemassa. Suvut olivat Husgafvel, Pihlhjärta, Branstaka, Poiz ja Huggut.

1600-luvulla Suomessa oli 202 knaapisukua. Tänään jäljellä on ainoastaan kolme sukua, Vehkalahden knaapisuvut.

Jokainen meistä jotka kuulumme Pihlhjärta-knaapisukuun voimme olla ylpeitä suvustamme ja sen eri vaiheista. Suvusta, jolla on takana 600 vuotinen historia.

Kuullessanne ja lukiessanne teidän tulee muistaa, että kirjoittajat eivät ole historioitsijoita, vaan ovat lukeneet ja keränneet jo kirjoitettua tekstiä. Jokainen kirjoittaja on lisännyt niihin omat lähteensä ja mausteensa omalla tavallaan, josta me olemme tehneet yhteenvedon - mitään unohtamatta tai mitään lisäämättä.

Lähteet ja kirjallisuusluettelo:

1. W.G. Lagus: Finska Adels gods Ätter -1618- 1860
2. W.G. Wikman: Fredrikshamn historia 1848
3. Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen: Suomen kansan historia, 1881
4. Sigurd Nordenstreng: Haminan kaupungin historia, v. 1908-1911
5. Jully Ramsay: Frälsesläkter i Finland intill stora ofreden, 1909-1911
6. Rangnar Rosen: Vehkalahden pitäjän historia I, 1936.
    Rangnar Rosen teki pro gradu työnsä Helsingin yliopistossa W.G. Laguksen kirjasta ruotsinkielisenä: Veckelax knapperna, 1920
7. Gunnar Rosen: Vehkalahden pitäjän kirja I.
    Kymenlaakson osakunnan kotiseutujulkaisu, 1968
8. Aimo Halila: Haminan historia, 1969
9. Martti Korhonen: Vehkalahden pitäjän historia II, 1981
10. Martti Korhonen: Vehkaleipää, 1969
11. Martti Korhonen: Vehkarieskaa, 1987
12. Seppo Zetterberg-Allan Tiitta: Suomi kautta aikojen, 1992

Arkistotietoa

1. Kansallisarkisto: Rekisteröityä kirjeenvaihtoa
- Kustaa Vaasa 1552-1554
- Juhana III 1570
- Kenraalikuvernööri H. Fleming 1665-

2. Turun Hovioikeuden asiakirja-arkistoa